Kokenut ja luotettava

01.02.2025

Olen koulutukseltani perhe- ja paripsykoterapeutti, musiikkiterapeutti, sosionomi amk ja neuropsykiatrinen valmentaja.

Työkokemus

Olen viime vuodet työskennellyt lastensuojelun avopalveluissa yksityisellä sektorilla terapeuttina (musiikki- .ja perhe- ja paripsykoterapia). Sitä ennen toimin silloisella Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirillä Seinäjoen Keskussairaalassa musiikkiterapeuttina. Lisäksi olen työurani alussa ollut yhteensä kolmisen vuotta sosiaalityöntekijän sijaisena psykiatrian pkl:lla Varsinais-Suomen alueella (tuolloin laki mahdollisti tämän sosionomi amk:na) ja opiskelijahuollon erityisasiantuntijana toisen asteen oppilaitoksessa.

Suurimmaksi osaksi olen työurani aikana tehnyt töitä eri-ikäisten psykiatristen asiakkaiden ja heidän läheistensä kanssa. Neuropsykiatriset piirteet ovat olleet parikymmentä vuotta jokapäiväistä asiaa työssäni. Lisäksi olen tehnyt paripsykoterapiaa tilanteissa, joissa jonkin aivotapahtuman jälkeen on tullut haasteita parisuhteeseen.

Haluan erikseen mainita tehneeni töitä eri tavoin sateenkaarevien ja erilaisten uskonnollisten kysymysten kanssa. Tuntuu hölmöltä mainita niistä näin korostetusti ja pohdin pitkään tämän kirjoittamista, mutta olen asiakkaiden reaktioista päätellyt, ettei ole vieläkään itsestäänselvää tulla hyväksytyksi juuri sellaisena kuin on. Haluan poistaa tai edes loiventaa tällä kirjoituksella sitä hetkeä, jolloin asiakas joutuu jännittämään terapeutin reaktiota kertoessaan vakaumuksestaan ja/tai sateenkaarevuudestaan. Minun kanssani sitä ei tarvitse toivottavasti jännittää. Olet tervetullut juuri sellaisena kuin olet, myös puolisosi/kumppanisi/perheesi kanssa.

Voimavarakeskeinen viitekehys - mitä se on?

Dialoginen keskustelu on kuuntelevaa keskustelua ja sen prosessille on tunnusomaista kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen, ymmärryksen kehittyminen, merkitysten muodostuminen ja muuttuminen. Lisäksi dialogiselle keskustelulle ominaista on tässä ja nyt -konteksti, kuultuun vastaaminen ja se, mitä sanotaan, liittyy keskusteluun.

Voimavarakeskeinen psykoterapia on integratiivinen viitekehys, jonka teoriapohja rakentuu sosiaaliseen konstruktionismiin, dialogisuuteen, reflektiivisyyteen, narratiivisuuteen ja ratkaisukeskeisyyteen. Sosiaalinen konstruktionismi on filosofinen tapa ajatella ja puhua; ei oteta kantaa siihen, mikä on totta, vaan ajatellaan kaikilla ihmisillä olevan oma käsityksensä ja totuutensa (moniäänisyys). Asioilla nähdään olevan oma kontekstinsa ja historiansa. Sosiaalisessa konstruktiossa lähtökohtana on toiseuden kunnioittaminen ja uteliaisuus erilaisuutta kohtaan. Erityisesti terapiakontekstissa avoimen ja uteliaan, ulkopuolelta määrittelemättömän, vuorovaikutuksen rakentuminen on tärkeää; terapeutti ei määrittele asioita asiakkaalle, vaan asiakasta kutsutaan itse antamaan samat ja muoto kokemuksilleen. Terapeutti voi tarjota erilaisia vaihtoehtoja tai pohdittavia asioita, mutta se tehdään epäröiden ja asiakasta kunnioittaen. Terapeutti pyrkii pysymään uteliaassa ja avoimessa ei-tietämisen positiossa. (Rautiainen 2021, Nelson 2019, Gergen 1999)

... avoimen ja uteliaan, ulkopuolelta määrittelemättömän, vuorovaikutuksen rakentuminen on tärkeää; terapeutti ei määrittele asioita asiakkaalle, vaan asiakasta kutsutaan itse antamaan samat ja muoto kokemuksilleen.

Dialogisuuden käsitteellä voidaan kuvata kahden tai useamman henkilön vastavuoroista kanssakäymistä sekä suhteena että prosessina; dialogi on yhdessä tapahtuvaa tekemistä. Dialogista suhdetta luonnehtii avoimuus, tasavertaisuus, turvallisuus, luottamus, keskinäinen välittäminen ja kokonaisvaltainen läsnäolo. Dialoginen keskustelu on kuuntelevaa keskustelua ja sen prosessille on tunnusomaista kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen, ymmärryksen kehittyminen, merkitysten muodostuminen ja muuttuminen. Lisäksi dialogiselle keskustelulle ominaista on tässä ja nyt -konteksti, kuultuun vastaaminen ja se, mitä sanotaan, liittyy keskusteluun. Puhuja odottaa muiden vastaavan lausumaansa; palaute muilta on tärkeää, se kertoo henkilölle olemassaolosta ja ymmärretyksi tulemisesta. (Haarakangas 2008, Seikkula 2022)

Dialogin juuret ovat Sokrateen keskustelumenetelmässä, jossa keskeistä oli se, että hän esiintyi tietämättömänä. Sokrates keskusteli kyselemällä. Hänen lähtöolettamuksensa oli, että tieto on hänen keskustelukumppanillaan jo olemassa, hänen tietoisuutensa ulottuvilla. Se on tavoitettavissa dialogin avulla. Gothónin mukaan kuulija ei tee tulkintoja ja päätelmiä, vaan puhujalla on oikeus niiden tekemiseen. Kuuntelija on keskustelukumppani, peili ja tukija. (Gothóni 2020, Haarakangas 2008) Sokrates neuvottelu- tai terapiahuoneessa pyrkii säilyttämään tietämättömän asenteen. Terapeutin pitää pyrkiä pitämään mielensä avoimena ja vapaana ennakkoasenteista ja tietämisen painolastista mahdollisimman pitkään.

Kun terapeutti alkaa tietää, hän samalla kaventaa dialogisen etsinnän mahdollisuuksia ja puheeseen tulee monologinen sävy. (Haarakangas 2008)

Narratiivisessa lähestymistavassa ajatellaan ihmisellä olevan itsestään tarinoita, joissa hän määrittelee millaisena hän itseään pitää ja miten näkee. Perheellä on tarinoita sekä yksilö- että perhetasolla. Tarinat strukturoivat kokemuksia. Terapiassa asiakasta autetaan tulemaan tietoiseksi aiemmin ehkä huomaamattomista, mutta elämään vaikuttavista tarinoista ja rakentamaan uudenlaisia tarinoita. Myös ympäristöllä on tarinansa; esimerkiksi jos ympäristössä ihannoidaan laihuutta, syömishäiriöt tulevat olemaan yleisiä ongelmia. (Goldenberg, Stanton & Goldenberg 2016) Terapiassa ihmisen ja perheen nähdään olevan oman elämänsä asiantuntijana ja ongelmien katsotaan olevan ihmisistä erillisiä asioita. Tällöin oletetaan, että kaikilla on taitoja, kykyjä, uskomuksia ja sitoumuksia, jotka auttavat muuttamaan suhdetta elämässä kohdattaviin vaikeuksiin. Narratiivisen työtavan tärkeitä periaatteita ovat uteliaisuus ja halu aidosti esittää kysymyksiä, joihin emme etukäteen tiedä vastauksia. Jokainen keskustelu voi viedä moniin eri suuntiin eikä ole olemassa yhtä ainoata oikeaa suuntaa. Terapiassa asiakas määrittää oleellisella tavalla ne suunnat, joita kohti kulloinkin mennään. (Morgan 2005)

Terapiassa ihmisen ja perheen nähdään olevan oman elämänsä asiantuntijana ja ongelmien katsotaan olevan ihmisistä erillisiä asioita

Ratkaisukeskeisestä näkökulmasta nostan tähän tulevaisuusorientaation, myönteisyyden, asiakaskeskeisyyden ja terapeutin pyrkimyksen toimimaan siten, että asiakas voimaantuu. Terapeutin rooli on olla yleisesti prosessin ammattilainen. Perheen dynamiikkaa katsotaan tilannekohtaisesti, kokonaisuuksina, kaavoina ja vaikutuksina; ajatuksena on auttaa perhettä muuttamaan dynamiikkoja, jotka haittaavat heitä ratkaisemaan ongelmiaan itse. Asiakkaalla ajatellaan olevan omat voimavarat ja kompetenssi; terapeutin tehtävä on löytää ne ja ohjata kohti terapian päämäärää. Ratkaisukeskeisyyteen kuuluu olennaisena myös terapeutin epäröivä puhetapa; ei oleteta, että tiedetään mitä asiakas tarkoittaa ja mikä on parasta hänelle. Terapiassa tehdään tilaa ja rohkaistaan asiakasta korjaamaan terapeuttia kun terapeutti ehdottaa jotakin. Terapeutti on hidas tietämään. (Pruuki 2022, Nelson 2019)

lähteet:

tulossa

Kokenut ja luotettava

Työkokemus

Voimavarakeskeinen viitekehys - mitä se on?

Edistyneet asetukset